Puhos ♥ People 2017

elo 5, 2017 Puhos ♡ People 2017

by puhos

Puhos ♡ People on lauantaina 5.8.2017 Helsingin Itäkeskuksessa sijaitsevan Puhos-ostoskeskuksen alueella järjestettävä koko perheen kulttuuritapahtuma. Helsingin vilkkaimpiin monikulttuurisiin keskittymiin kuuluva Puhos on somali-, kurdi- sekä arabitaustaisten toimijoiden ylläpitämä keskus eri yhteisöineen, kauppoineen, ravintoloineen, kahviloineen ja moskeijoineen. Alue on sen toimijoiden omaehtoisesti kehittämä kulttuurien välinen kohtaamispaikka, joka kokoaa ympärilleen laajasti eritaustaisia ihmisiä.

Tapahtuman taustalla on vuoden 2016 lopussa laajempaan julkisuuteen levinnyt tieto keskuksen purkuaikeista. Tukeakseen paikan säilymistä myös tulevaisuudessa ovat alueen yhteisöt tuottaneet tapahtuman, jonka tavoitteena on kasvattaa Puhoksen tunnettuutta ja kehittää sen kulttuurista aktiivisuutta.

Puhos ♡ People on maksuton ja kaikille avoin tapahtuma, joka tuo yhteen moninaista kulttuuria ja -ruokaa. Tapahtumassa kuullaan muun muassa kansainvälisesti tunnetuksi tulleita artisteja Etiopiasta, Senegalista  ja Itä-Helsingistä, paikallisten nuorten yhdessä Puhokselle tuottama sävellysteos, sekä eri kielillä kirjoittavia runoilijoita esittelevä klubi. Irak-, kurdi-, somali-, kongo- ja gambialaisia ruokia tarjoavat alueelle pystytetyt pop-up kojut sekä alueen useat ravintolat. Lapsille on tarjolla hennatauointeja ja robottityöpaja. 

Aloitteentekijöinä Puhos ♡ People –tapahtumalle ovat toimineet Badbaado ry, kuvataiteilijat Sirkku Halme ja JP Kaljonen, yhteisöpedagogi Joonas Lehtola, sekä Puhoksella toimivat yhteisöt.

 

OHJELMA

Aika: Lauantai 5.8.2017 klo 15:00-22:00

Paikka: Puhos ostoskeskus, Kastelholmantie 2, 00900 Helsinki

LAVA

15:15 I BanglaFin on yhtye, joka edistää kulttuurien yhtenäisyttä fuusioimalla sekä bengalilaista, että suomalaista perinteistä musiikkia. Yhtye on esiintynyt vuodesta 2009 lähtien useissa konserteissa ympäri Suomea.

15:45 I Puhoksen yhteisöjen esittely

16:15 I Dimitri Paile on Helsingissä asuva laulaja, kitaristi ja sanoittaja. Hän aloitti uransa paikallisissa punk-yhtyeissä kuten Beastmilk, BOLT ja Våld, joiden jälkeen Dimitri siirtyi kirjoittamaan sekä esittämään melankolisia balladeja ikävystymisestä.

17:00 I Pirata Boing on espanjaksi-, portugaliksi- ja englanniksi esiintyvä – latinoreggaeta-, hip hopia- sekä erilaisia musiikkityylejä yhdistävä kokoonpano. Yhtye on perustettu 2001 ja esiintynyt useissa tapahtumissa ja festivaaleilla ympäri Eurooppaa sekä Latinalaista Amerikkaa.

17:45 I Iltapäivän rukouksen ajan kestävä tauko

18:15 I Es-Ow Diato on senegalitaustainen Helsingissä asuva artisti. Afrikan mantereen lisäksi Es-Ow Diato on esiintynyt euroopassa useilla festivaaleja ja lumonnut yleisönsä letkeällä afrotunnelmalla

19:00 I Taha on Ambizionz yhtyeessä aloittanut, suomeksi esiintyvä hip hop artisti.

19:45 I Aweys Shambi on Suomen somalinuorten keskuudessa nouseva tähti. Shambi on karismaattinen esiintyjä, joka on  tullut tunnetuksi poikkeuksellisen vahvasta kyvystään saada yleisö innostumaan ja heittäytymään musiikin mukaan konserteissaan. Shambi on ainoa Suomessa asuva somalien Shirb-musiikkityylin edustaja.

20:30 I Asma Love (ET) on kansainvälisesti tunnustettu muusikko, jonka soulia, jazzia ja rhytm & bluesia yhdistävä musiikki on tehnyt hänet tunnetuksi itä-afrikkalaisyhteisöissä niin Lähi-Idässä, Itä-Afrikassa kuin Euroopassakin.

DHAGAN SPORTS CAFE (2 kerros)

18:15 I Monineuvot runoklubi kokoaa yhteen eri kotikieliä puhuvia runoilijoita, jotka esittävät klubilla tuotantonsa lisäksi myös tilaisuutta varten kirjoittamaansa runoutta. Klubin juontaa kirjailija Ville Ropponen.

Runoilijat:

Muhaned Durubi on irakilainen kuvataiteilija ja runoilija, joka pakeni Suomeen 2014 ja on sen jälkeen esiintynyt useissa runoustapahtumissa sekä pitänyt aktiivisesti näyttelyitä Helsingissä. Durubi on Irakin taiteilijaseuran- ja Kirjailija- ja taiteilijayhdistys Kiilan jäsen.

Zoila Forss on perulais-suomalainen runoilija. Hänen esikoisrunonokokoelmansa Revontuli ilmestyi vuonna 2014 kaksikielisenä sekä suomeksi että espanjaksi. Forss on esiintynyt useissa runotapahtumissa ja osallistunut vuodesta 2013 monikieliseen kirjallisuusprojektiin Sivuvalo ja viime vuosina käännösprojekteihin.

Lasse Hauerwaas on eurooppalainen runoilija, joka viettää aikaa historiankirjojen sivuilla, Helsingissä, Ateenassa ja Münchenissä. Hauerwaas on julkaissut neljä runokokoelmaa joista viimeisin on Enostonen kustantama Jats (2016). Hauerwaas tunnetaan anarkistisista runoista, jotka vaihtelevat palopuheisuudesta hillittyyn pohditaan ihmisyyden oikeutuksesta.

Hamdam Zakirov Uzbekistanissa syntynyt, Suomessa vuodesta 2001 asunut runoilija Hänen runojaan ja artikkeleitaan on julkaistu monissa maissa ja käännetty usealle eri kielelle. Suomeksi häneltä on julkaistu runokokoelma Kaukana mereltä (ntamo, 2016, suom. Jukka Mallinen).

PUHOKSEN KESKUSAUKIO

15:00-17:00 I Hennatatuointi-työpajassa lapset voivat teettää itselleen mieleisiään hennatatuointeja. Työpajan pitää kuvataiteilija Abida Jahan.

15:00-17:00 I Robotti-työpajassa osallistujat rakentavat oman piirtorobotin. Työpajaa suositellaan kouluikäisille. Pajan ohjaajana toimii Laura Uusitalo. Työpajan tuotantoa tukee HOImark Oy.

15:00-17:00 i Kassin painanta työpajassa voi painattaa itselleen oman Puhos-kassin. Työpajan pitää kuvataiteilija Riku Mäkinen.

21:00 I Yhteisöllinen sävellysteos on säveltäjä Pekka Toivosen ja musiikista jonkin verran kokemusta omaavien Itä-Helsingin alueen nuorten Saartun, Faylanin and Aweysin tuottama sävellys- ja sovitustyö, joka kantaesitetään kaikille avoimessa tilassa, Puhos-ostoskeskuksen keskellä. Sävellysteos ja sen tuottamiseen liittyvä työpaja toteutetaan osana Suomen nykytaiteen museo Kiasma Teatterin URB-17 festivaalin ohjelmaa.

RUOKA

Pop-up kojut ja alueen ravintolat tarjoavat tapahtumavieraille Irak-, kurdi-, somali-, kongo- ja gambialaisia ruokia.

 

KUMPPANIT

   

            

    

 TUKIJAT

 

Yhteystiedot


Osoite

Kastelholmantie 2, 00900 Helsinki

Puhelin

+358468895896

Sähköposti

info(at)puhosfest.fi